Varikko

Mersun pudotus

07.08.2005 19.02 - moottoriurheilu 

Mersun osalta Nurburgringin osakilpailu päättyi vähän alavireisesti. Hyvän lähdön jälkeen Mersukaksikko Paffett-Häkkinen johtivat kisaa aina viimeisiin varikkostoppeihin saakka. Ensin Häkkinen pilasi oman kisansa ajamalla liian huonoja kierroksia kun suuri osa kanssakilpailijoista oli käynyt varikolla ja siis raskaammalla autolla liikkeellä. Häkkinen teki stoppinsa viimeisten joukossa, mutta silti useamman sekunnin johto Mattias Eckströmiin hävisi kuin tuhka tuuleen. Kun Häkä tuli viimeiseltä varikkostopiltaan takaisin radalle, hän saattoi vain katsella Eckströmin takavaloja kun tämä paahtoi niukasti hänen edelleen. Mika heräsi, mutta vähän liian myöhään, ja pilasi kisansa lopullisesti pari kierrosta myöhemmin kun hän yritti epätoivoista ohitusta Eckströmistä ja joutui ajamaan ensimmäisen mutkan pitkäksi. Siinä paloi aikaa sen verran että Tom Kristenssenkin pääsin Mikan ohi. Häkkinen ei enää kilpailun loppukierroksilla saanut kumpaakaan Audikuskia riittävästi kiinni ja neljäs sija näytti todennäköiseltä.

Tilanne kuitenkin muuttui. Suvereenissa johdossa ajaneelle Gary Paffetille langetettiin varikon läpiajorangaistus hänen ylitettyään varikolta tullessaan radan ja varikkotien erottava valkoinen viiva. Hän puolestaan putosi nyt neljänneksi mutta alkoi ajaa kovaa vauhtia Mikaa kiinni. Viimeisellä kierroksella Mika "ajoi vähän huolimattomasti" ja sarjajohtoa puolustanut tiimikaveri Paffett pääsi ohi. Taisi olla vähän tiimipeliä, kysyi haastattelija kisan jälkeen, johon Mika totesi virnistäen: "Sähän laitat sanoja mun suuhun".

Mikallahan ei enää ole kuin teoreettisia mahdollisuuksia mestaruuteen, ja Paffettin jatkaessa samaa armotonta tahtiaan, nekin mahdollisuudet hupenevat aika äkkiä. Paffett on ehdottomasti Mersun tämän hetken kovin kuski ja on täysin ymmärrettävää että talli satsaa häneen. Mikan media-arvo on kiistämätön, mutta nopeudessa hän jää selkeästi 24-vuotiaan Paffettin varjoon, ainakin vielä tänä vuonna.

Mersu siis luovutti kuskien omien virheiden takia kaksoisvoiton Audeille ja sarjajohtoon siirtyi kisan voittanut Eckström. Lohtuna voisi todeta että oli Audin voitosta jotain hyötyäkin: seuraavassa kisassa Mersut ja Audit ovat saman painoisia. Se nähdään kolmen viikon päästä.

Kommentoi

Kommentit

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu